Jun 26, 2016

Midsummer '16

IMG_5013 IMG_5008 IMG_5014 IMG_4990 IMG_4964
Torstaina töiden jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut ja iskä tuli hakemaan mua pikkusiskoni Iidan kanssa mökille. Meidän mökki on vasta viime vuonna meille hankittu ja olin vaan pari kertaa käynyt siellä ennen ihan vaan päiväreissulla. Meillä ei ole ikinä ennen ollut mökkiä joten koko juhannus mökillä kuulosti sopivan rennolta vaihtoehdolta kiireisen arjen keskelle. Ja sitä se olikin! Uimista hyisessä +17 asteen merivedessä, jonne pääsin heittämään viime vuoden ja tämän vuoden talviturkin vihdoin ja viimein. En todellakaan ole kylmän veden ystävä, mutta pakkohan sitä oli uimassa käydä kun en viime vuonnakaan päässyt. Syötiin myös hyvää grilliruokaa, paitsi yhtenä päivänä lounaaksi oli Pirkan tölkkilihapullia ja pastaa hahah! Kalastettiin myös laiturilla ja kalasaaliina oli yhteensä ainakin 10 kalaa, jotka kuitenkin kaikki päästettiin takaisin mereen. Kokko tuli myös rakennettua, joka perinteisesti poltettiin juhannusaattona. Iidan kanssa grillattiin vaahtokarkkeja takassa, syötiin sipsejä dipillä, karkkeja unohtamatta ja kelluttiin jokaisena iltana pari tuntia paljussa ihmetellen ohi meneviä veneitä, joutsenia ja laulavia naapureita. 

Kaikista kivointa kuitenkin juhannuksen vietossa oli mun mielestä se, että sain viettää aikaa mun iskän ja pikkusiskoni kanssa. Ja hauskaahan meillä oli! Vaikkakin Himoksen ja Raumanmeren juhannus houkutteli mua aikalailla, mutta ehkä sitten ensi vuonna..!
IMG_5234 IMG_4991 IMG_5163 IMG_4969 IMG_5011 IMG_5029 IMG_5098
Oltiin meidän mökillä yhteensä kolme yötä eli vasta tänään sunnuntaina ajeltiin takaisin kotiin päin. Olo on neljän mökkeilypäivän jälkeen aika rentoutunut, vaikka tuleva ensi viikko stressaa ihan tosi paljon järjettömän työmäärän takia... (Ensi viikolla muuten selviää myös, että pääseekö tämä tyttö syksyllä opiskelemaan, pitäkää peukkuja mulle!!!!!), mutta iskän sanoja lainaten "kannattaa nyt tehdä kunnolla töitä, kun niitä vielä on!" ja oon kyllä samaa mieltä. Töitä on nykyisin ihan älyttömän vaikeaa saada, eikä sitä ikinä tiedä milloin seuraavaksi on taas töitä tarjolla. Kuitenkin, tulevaisuuden suunnitelmat, lähipiirissä olevat ihmiset, stressittömät viikonloput (ja tilipäivät :D) auttaa mua jaksamaan eteenpäin. 
IMG_5153 IMG_5218 IMG_5040 IMG_4980 IMG_5148 IMG_5229
Myöhäiset juhannuksen toivotukset vielä kaikille! Xx

No comments:

Post a Comment