May 27, 2016

Fridayssss

Collage_Fotor10
Vihdoin perjantai. Ja viikonloppu. Se tunne kun saa seuraavat kaksi yötä nukkua vähän pidempään, olla käyttämättä herätyskelloa eikä tarvitse nousta ennen kello viittä aamulla, saa aamuisin rauhassa herätä ja syödä aamupalaa ja katsoa samalla Netflixiä ilman mitään kiirettä. Oon alkanut ihan eri tavalla arvostaa viikonloppuja kun oon nyt ollut muutaman kuukauden töissä. Tosiaan kolme viikkoa sitten aloitin mun kesätyöt, joka onkin jo mun neljäs työpaikka tänä vuonna (jos au pair hommat lasketaan) ja täytyy sanoa, että oon itsestäni aika ylpeä. :D En oo ikinä tehnyt näin paljon töitä ennen! Tällä hetkellä työnteko maistuu ihan hyvältä (0455 herätyksiä lukuunottamatta....), mutta meidän työporukka on tosi kiva, joka tekee töissä käymisestä mielekkäämpää. Viikonloppu suunnitelmissa on nukkumisen ja Netflxin lisäksi, viettää aikaa kavereiden kanssa ja juhlistaa yhden kaverini valmistujaisia. Saa nähdä mitä muuta keksin ennen kuin maanantai ja uusi työviikko taas koittaa. Postauksen kaksi kuvaa on otettu maaliskuisena perjantaina kun ulkona piti käyttää vielä pipoa ja lämpömittari näytti alle kymmentä astetta. Kohta ollaankin jo kesäkuussa, aika vaan lentää!!
IMG_4238

May 22, 2016

Saturday well spent

IMG_4707 IMG_4699
Tiedättekö sen tunteen kun ainoa asia mitä tarvitsisit olisi pieni paussi kiireisestä arjesta? Pieni hengähdystauko hullunmyllyn keskellä. Hetki, jolloin voisi vain unohtaa kaiken stressin ja muun pieneksi ajaksi. 
IMG_4712 IMG_4722 IMG_4709 IMG_4725 IMG_4717 IMG_4721
Eilen olin Ainon kanssa käymässä Rymättylässä yllätysvierailulla meidän hyvän ystävän Saaran luona, joka vietti synttäreitään alkuviikosta. Saara ei kuitenkaan meidän tulosta tiennyt yhtään mitään, oltiin siis Saaran äidin kanssa suunniteltu kaikki etukäteen ja Saaran ilmeestä päätellen yllätys onnistui! Teki kyllä parempaa kuin hyvää jutella tyttöjen kesken kaikista maailman menoista ja tekemisistä, juoruja unohtamatta! Saatiin myös nauttia hyvästä ruuasta ja poreammeen poreiluista, jossa vierähtikin melkein kolme tuntia katsellen maisemia ja naureskellen. Ja ilmakin oli ihan superhyvä! Ihanaa kun on ympärillä näinkin mahtavia kavereita jo monen vuoden takaa. Samalla kun ikää alkaa kertymään vuosi vuoden jälkeen lisää, alkaa tajuamaan, että ketkä oikeasti ovat niitä hyviä ystäviä. ♥ Synttärionnittelut vielä ihanalle Saaralle!!!
IMG_4723 GOPR1056 IMG_4724 GOPR1028 IMG_4720 IMG_4748 IMG_4744

May 8, 2016

Mother's day

Tänään juhlitaan äitienpäivää ja haluankin toivottaa kaikille maailman äideille, erityisesti omalle rakkaalle äidilleni, hyvää äitienpäivää! Nauttikaa ihanasta ilmasta, juhlistakaa äitienne kanssa ja muistakaa ostaa kukkia!!!!! Itse lähdenkin pian äitienpäivä illalliselle Turun jokirantaan ravintola Tintåån, toivottavasti ruoka on yhtä hyvää kuin seura. x) Happy mother's day to all mom's in the world, especially to my own!

Collage_Fotor8 IMG_4688 IMG_4694

May 5, 2016

What I miss from Australia...

Lately I've been thinking about Australia. A lot. Looking old pictures on my phone, reading my own old blogposts and watching my aussie mates snapchat my stories and them enjoying the aussie lifestyle that I lived couple months ago. So I have come up with my top 3-things of what I miss the most in Australia. 

1 First of all, gosh I miss my aussie hostfamily... Those little kids, Thomas and Ava, and of course my best host parents. I miss our laughs! AND THE FOOD. Crazy times with a crazy family, but I enjoyed. I enjoyed very much. I also miss my Bondi floorball team, my other au pair friends, all the people that I met during my almost 7 month stay, I miss you all!

2 Busy city life. Honestly, I love Sydney and Sydney is the best city I have ever ever visited. I'm a city girl no doubt. All the skyscrapers, big buildings, all the huge 7 storey high shopping malls, everyone rushing from A to B, bus delays because of the 4-o'clock traffic and so on. The best thing about Sydney is that the beach and the city is so close to each other, so sometimes if you feel like the city is too much, just hop in a car or take a bus to the beach! Awesome!

3 The views. Well, let the pictures tell the rest...
IMG_2464 GOPR0509 IMG_2640
I wish traveling wasn't so expensive and I could just buy flight tickets and go back.....