Jun 24, 2015

Decisions

Viime viikon keskiviikkona jouduin tekemään yhden mun elämäni vaikeimmista päätöksistä. 

Muistan kun ala-asteella hyvä ystäväni oli vähän aikaa sitten aloittanut uuden harrastuksen, ja samaisesta lajista kiinnoistuin itsekin muutaman viikon päästä. Silloin minä rohkeana tyttönä laitoin itse sähköpostia seuran junioritoimintavastaajalle mikä lie olikaan ja otin uuden askeleen elämässäni tietämättä yhtään minne uusi laji olisi minua viemässä. Ala-astelainen 12-vuotias minä harrastin  silloin teatterikoulua, kuvataidekoulua ja taitoluistelua, mutta vanhat harrastukset saivat pian väistyä pois uuden tieltä. Näin jälkeenpäin kyseisen uuden harrastuksen aloittaminen oli yksi elämäni tärkeimpiä, innoittavampia ja parhaita päätöksiä mitä olin ikinä tehnyt. 

IMG_7398

Kuuteen vuoteen on mahtunut paljon. Uuden opettelemista, taistelua paremmuudesta, häviöputkia, jäätäviä kuvioita, muutaman matsin maalivahtiura, uskomattomia maaleja, paskoja valmentajia, katkenneita mailoja, sairaalareissuja, kyyneleitä, unohtumattomia pelireissuja, turnauksia, parhaanpelaajan palkintoja, altavastaajina jyräämistä, mustaa ja valkoista, sietämätöntä kipua, tyttöjoukkueiden sisäistä draamaa, rumia sanoja, epäonnistumisia, uusia kavereita ympäri suomea, voittajan fiiliksiä ja ihania joukkuekavereita, mutta eniten mitä on jäänyt kuudesta vuodesta päällimmäisenä mieleen on maailman parhaita muistoja ja hetkiä mistä en luopuisi mistään hinnasta. 

IMG_1108

22 maaliskuuta 2014, oli tärkeä päivä meidän joukkueelle. Ja se päivä muutti mun joukkueen tulevaisuutta, mutta myös henkilökohtaisesti mun tulevaisuutta enemmän kuin olisin uskonut. Takana oli 14 peliä ja 14 voittoa ja fiilis oli aivan huikea. Edessä oli vielä SM-karsinnat ja vastassa NST Lappeenrannasta. Ensimmäinen peli päättyi meidän joukkueen voittoon rankkareilla. Ensimmäistä peliä en kuitenkaan itse päässyt pelaamaan loppuun asti. Toisen erän suunnilleen puolessa välissä olin juoksemassa palloa kiinni ja vastustaja "taklasi" mut kauniisti laidan yli ja selkä / kylki edellä kaaduin puiseen katsomon reunaan. Ekat fiilikset siellä katsomon vieressä laidan toisella puolella maatessa oli että "ei satu kauheesti, ylös vaan". Ylös en päässyt. En pystynyt ollenkaan kävelemään, koko selkä oli melkein kosketusarka. Kipu säteili alaselästä takareiteen asti. Särkylääkettä naamaan ja päivystykseen. Siellä mun selkä kuvattiin, ja siellä sanottiin, että mulla on lievä painauma välilevyssä ja lihas oli jotenkin tärähtänyt kovasta osumasta ja se aiheutti kipua tai jotain sinnepäin. Seuraavina päivinä mentiin keppien kanssa ja särkylääkkeiden voimin. Toinen peli NST:tä vastaan hävittiin aika reilusti, mutta meiltä puuttui mun lisäksi muutama muukin ja se vähän vaikutti meidän peliin... Kolmas ja viimeinen peli oli ratkaiseva molempien joukkueiden osalta. Voittaja nousi SM-sarjaan ja häviäjä putoisi 1 divariin. Itsepäisyyteni vuoksi minä myös uskottelin itselleni olevani ihan pelikunnossa ja pelasinki sitten viimeisessä pelissä. Tosin ennen peliä vetäisin naamaan ainakin kolme 800mg:n buranaa ja pari muuta särkylääkettä, että pystyisin pelaamaan. Se kannatti. Me voitettiin NST (tein yhden maalinkin!) ja Tepsin altavastaaja tytöt päihittivät kaikki ennakkoluulot ja nousivat SM-sarjaan kaudeksi 2014-2015. Me tehtiin se mihin monet eivät uskoneet meidän pystyvän. Oli kyllä aivan upeet fiilikset voitetun pelin jälkeen. Tulee kylmät väreet vieläkin kun ajattelee sitä hetkeä kun viimeisen erän viimeinen pelisekunti loppui ja kello soi viimeisen kerran ja tulostaulu näytti 6-3 voittoa meille. 

IMG_1122

Karsinnoista on nyt kulunut jo vuosi ja SM-sarja 2014-2015 on myös laitettu pakettiin jo pari kuukautta sitten. Viime kausi oli ja meni vähän niin ja näin. Meidän joukkoon tuli uusia taitavia pelaajia, vanha valmentaja lähti ulkomaille valmentamaan ja tilalle tuli uusi vähän erilainen valmentaja omine valmennustapoineen. Ristiriitoja, erimielisyyksiä ja sähläyksiä riitti alkukaudesta ja pelitkään ei oikein sujunut ihan toiveiden mukaan vaikka treenattiin kyllä ihan älyttömästi, neljänä päivänä viikossa kuusi kertaa. Yksissäkään treeneissä en pystynyt treenaamaan sadalla prosentilla, mun selän takia. Mun selkä rajoitti mun tekemistä edelleen vaikka tapahtuneesta oli kulunut jo useita kuukausia. Silti jatkoin treenaamista ja pelasin niinkuin mua ei vaivaisi mikään. Se luultavasti vain pahensi mun selän tilannetta. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. 

Tryoutit uusiin joukkueisiin ja seuroihin alkoi aika nopeasti edellisen kauden päätyttyä. Muutamat lopettivat kokonaan, toiset vaihtoivat seuraa ja jotkut taas jäivät samaan seuraan vielä seuraavaksisikin kaudeksi. Mulla oli myös sama päätös edessä. Opiskelupaikkakin oli vielä hakusessa ja se ei helpottanut mun päätöksentekoa ollenkaan. Liikaa vaihtoehtoja. Viime viikon keskiviikkona kuitenkin tein sen päätöksen mikä mun luultavasti olisi pitänyt tehdä jo ennen kautta 2014-2015, ainakin mun selän kannalta. Mä nimittäin lopetin salibandyn. Ihan kokonaan. Olin melkein jo allekirjoittamassa sopimusta ensi kaudeksi, mutta tajusin ettei mun ehkä kannata tässä tilanteessa sitoutua mihinkään mistä en ole täysin varma. Ja ehkä parempi näin. Vaikka se olikin ihan hel..... vaikeeta luopua jostain itselleen tärkeästä asiasta.

Nyt oon melkein jo kokonaisen viikon ollut sählyttömänä ja fiilikset on vieläkin aika oudot. En vieläkään tajua että kuusi vuotta sählyä on nyt purkissa. Ehkä sitten joskus vanhana aloitan jonkun höntsäsählyn ja pelailen vitosdivaria jossain haha. :D Tulevaisuuden suunnitelmat on muutenkin vielä vähän auki. Haluaisin matkustella ympäri maailmaa, mutta rahatilanne ei oikein salli sitä. Au Pairiksi lähtemistä olen myös harkinnut, enkä pidä sitä vaihtoehtoa ollenkaan mahdottomana, päinvastoin. Joku uusi (ei niin rankka) harrastus olisi myös kiva aloittaa. Entisenä heppatyttönä oon miettinyt ratsastusta (:D) ja joogaa olisi myös hauska kokeilla. Mutta saa nähdä minne päädyn tekemään ja mitä! Kyllä se elämä alkaa tästä pikkuhiljaa hymyilemään ja kääntymään parempaan suuntaan. Vai mitä?

IMG_2390

2 comments: